Eka leikkaus oli 5.9.2012 ja voi taivas että mä olin kipee sen jälkeen! Käsi oli kuin tulessa. Enkä pystynyt mitään tekemään. Onneksi rakas mieheni Esa jäi lomalle ja auttoikin sitten mua kaikessa mahdollisessa, pukemisesta alkaen.
Hakaset kun saatiin pois, niin hiukan helpotti. Mut hermokipu jäi ja puolet kädestä oli kuin nokkospuskassa olisi pitänyt koko ajan.
Ekassa kontrollissa kaikki näytti hyvältä. Biolasitäyte oli asettunut hyvin ja kasvainkin oli saatu kokonaan poistettua.
3kk:n kohdalla oli sitten taas se kauhunpaikka, eli magneettikuvaus, joka ei ole helppo paikka suljetunpaikankammon omaavalle ihmiselle.
Siinä vaiheessa jo epäilin ettei kaikki ole kohdallaan, koska turvotus oli alkanut uudelleen ja hermokipu lisääntynyt entisestään. Kun sitten tuli seuraava kontrolli, sainkin kuulla ortopedini suusta että hänellä on minulle jobinpostia. Jättisolutuumori oli uusiutunut.
Olin aiemmin sanonutkin Esalle, että yllätyn erittäin iloisesti, jos saan hyviä uutisia.
Leikkaus tehtäisiin mahdollisimman pian. Jännitin sitä aivan mielettömästi, en itse leikkausta, vaan hengitysvaikeuksia joita oli edellisen leikkauksen jälkeen. Onneksi ympärilläni oli ymmärtäväisiä ihmisiä, niin oma terveydenhoitajamme, kuin tyksin henkilökuntakin, ihania ystäviäni unohtamatta, jotka jaksoivat jokainen omalla tavallaan kannustaa, rukoilla ja olla tukena kaikintavoin.
Oma hoitajani Minna-Kaisa kävi paljon juttelemassa ja kysyikin mitä odotan leikkaukselta. Sanoin että mulla on 3 toivetta. Että joskus vielä saisin vihkisormukset sormeeni, pystyisin pitämään maalauspalettia kädessäni ja kouluttamaan koiria myös vasemmalla kädellä.
27.2.2013 sitten mentiin taas leikkuriin. Ja yllätys ettei puudutusaine tehonnut kohdallani jälleenkään. Mä kun olen ihminen, joka reagoi lähes kaikkeen eritavalla kuin muut. Siispä nukutus kehiin. Kun sitten 1h15min kestäneen leikkauksen jälkeen heräilin, niin alkuvaikeuksien jälkeen, henki lähti kulkemaan oikein hyvin. Happiviiksien avustuksella.
Osastolla oli vastassa ihanat hoitajat ja kivunlievityksessä ei tälläkään kertaa tingitty. Tosin tarvitsin sitä huomattavasti vähemmän, kun puudutus päättikin toimia viiveellä. :D
Seuraava aamu oli aivan ihmeellinen! Ei kipua juuri lainkaan! Pääsin kotiin ja olin valmistautunut koviin kipuihin, kuten aiemminkin, mutta ei. Lääkitys on ollut hyvin pientä. Ja pystyn käyttämään sormiani ja ennenkaikkea se hermokipu on ainakin toistaiseksi ollut poissa!
Kasvain ja vanha täyte poistettiin ja korvattiin luusementillä, joka kuivuessaan muodostaa 60 asteen lämpötilan ja samalla tuhoaa kasvainsoluja, jos jotain olisikin jäänyt.
Nyt odotellaan pari viikkoa että saadaan paketti pois kädestä ja nähdään haavan tila. Tällä kertaa ei ole hakasia eikä poistettavia tikkejä.
Kaikki näyttää nyt todella hyvältä. Ja olen huippuonnellinen!
En voi kuin kiittää sydämestäni saakka tyksin traumaosaston ihanaa henkilökuntaa. Kaikenkaikkiaan koko jutusta jäi tosi hyvä mieli. :)
Ja suurin kiitos kuuluu perheelleni, joka on jaksanut kulkea rinnallani koko ajan. Mä olen syntynyt onnellisten tähtien alla, mulla on maailman ihanin mies ja upeat lapset. Ei todellakaan ole tarvinnut selvitä kaikesta yksin.
Nyt toivotaan että tämä olisi viimeinen kerta eikä kasvain enää uusiutuisi.
